Pronssia kotiin!!!!

Mutta mennäänpäs ajassa ensin askel taaksepäin. Vuosi sitten saavutin ensimmäisen henkilökohtaisen pyöräilyn SM-mitalini sijoittumalla temmossa kolmanneksi. Tämä Kuusamosta haettu pronssi tuli täydellisenä yllätyksenä ja vielä yllättyneempi olin saadessani samalta reissulta SM-hopeaa maantiekisasta. Tänä vuonna tilanne oli erilainen; olin asettanut tavoitteekseni mitalin SM-temmosta.

Triathlonistina olen yhden lajin urheilijoihin nähden epäedullisessa asemassa, sillä en pysty toteuttamaan minkään lajin harjoittelua optimaalisesti. Tällä kertaa pystyin kuitenkin järjestämään peräti 3 viikon pyöräilyspesifisen jakson ennen tätä Hauhossa järjestettyä aika-ajon SM-kilpailua.  Sain tehtyä muutaman kovan tempoharjoituksen ja tuntui siltä, että niillä oli heti iso vaikutus suorituskykyyni pyöräilyssä. Harmikseni en kokenut olevani kisapäivänä parhaassa mahdollisessa vireessä, enkä uskonut omaavani mahdollisuuksia yltää asettamaani tavoitteeseen.

Reilun 30km tempo alkoi kuitenkin rullata alusta saakka vahvan tuntuisesti ja 10km kohdalla sain väliaikatietoja kuullen olevani 22 sekuntia kärkeä jäljessä. Tämä antoi luottamusta omaan ajoon, sillä yleensä olen todella hidas aloittaja ja olen alkumatkasta kaukana kärkikahinoista. Seuraava väliaikatieto annettiin samassa kohtaa paluumatkalla eli 20km ajon jälkeen. Ero oli kasvanut vain 3 sekuntia ja tiesin olevani mitalin syrjässä kiinni. Viimeiset kilometrit tuntuivat kuitenkin epätoivoisen raskailta, enkä saanut enää vauhtia päälle 1,5km loppusuoralla. Räkä poskella, reidet armoa huutaen, terävimmän tajuntani menettäneenä heittäydyin maalilinjan yli n.48 minuutin ajon jälkeen. Muutaman minuutin kuluttua kaikki matkaan lähteneet olivat ajonsa suorittaneet ja – yllätys yllätys – olin ollut kolmanneksi nopein.

Kilpailun voittanut seurakaverini Anna Lindström oli murskaavan ylimoimainen reilun 40 sekunnin marginaalilla, mutta kakkoseksi tullut viime vuoden voittaja Heljä Korhonen ajoi temmon vain 2,5 sekuntia minua nopeammin. Jos jokin, niin juuri se jäi kisassa harmittamaan, että hopea meni aivan nenän edestä… Mutta SM-mitali “vieraassa lajissa” tuntuu joka tapauksessa valtavan hyvältä, ja iloa lisää SM- joukkuekulta IK-32:n riveissä.

Kiitos seurani muille kuskeille hyvistä yhteisharjoituksista ja hienosta tiimihengestä. Kiitos Tompalle ja Pasille koutsaamisesta sekä Mikolle ja Ilkalle kisakiekkojen lainaamisesta. Kiitos Kuosulle Scorpion-pyörästä. Ja vielä kiitos kaikille tekemisiäni seuraaville kannustuksesta ja onnitteluista – loppupeleissä edes tempoajo ei todellisuudessa ole yksilöurheilua.

Varoitus: tekstin lopussa oleva kuva ei sovi herkille ihmisille.

Jopa kesti kauan tarttua tämän reissun jälkipuintiin. Olisinkohan vähän väsynyt? Kaksi Ironmania 5 viikossa plus urheilun ulkopuolinen – ajoittain vauhdikaskin – elämä taitaa puristaa mehut rautaisimmastakin. Mutta niin hyvä matka Saksanmaalle oli, että siitä kannattaa ehdottomasti kertoa.

Tällä kertaa matka meni täysin erilaisella kaavalla kuin viiden viikon takainen Ranskan kisareissu; kaikki meni suunnitelmien mukaan! Lentokoneet lensivät, vuokra-auto pelitti moitteetta, hotellihuoneessa mahtui liikkumaan ja kisajärjestelyt sujuivat saksalaisella täsmällisyydellä.

Kisa-aamuna pimeän väistyessä valon tieltä tunnelma oli taianomainen höyryn noustessa lämpimästä Guggenberger Seestä. Kuuluttajan ilmoittaessa: “one minute to the start” kaiuttimista kajahti jännityksen äärimmilleen tiivistänyt sinfonia, mitä pian seurasi pyssyn pamahdus ja lähes 2000 wannabe-ironmanin syöksy pieneen kirkasvetiseen järveen. Lievän alkupanikoinnin jälkeen kauhominen alkoi sujua jouhevasti ja rantauduin 3,8 km uinnista ennätysajassa 53.24 toisena naisena.

Pyöräkin liikkui mukavasti vaihtelevassa maastossa. Sopivassa alamäessä tein muuten nopeusennätykseni pyöräilyssä; mittariin tallentui lukema 80,8 km/t ! 180 km osuus vei aikaa 5t19min ja saavuin kakkosvaihtoon kolmantena.

Juoksu alkoi Nizzan tapaan mukavasti, mutta hyvä meno ei tälläkään kertaa kestänyt loppuun asti. Suurempia fyysisiä ongelmia ei ollut (tein Nizzassa “tuhoutuneen” pikkuvarpaan kohdalle reiän lenkkariin, minkä ansiosta ko. varvas ei kipuillut, joskin saman jalkaterän muut varpaat saivat tässä kisassa enempi tai vähempi kuonoonsa…ks. kuva alla), juoksukunto ei vain vielä riitä täyden maratonin kovavauhtiseen kipittämiseen sen jälkeen, kun on jo reilut 6 tuntia uinut ja pyöräillyt. Joka tapauksessa hölkkäsin vaihtelevassa maastossa ja alustoilla 42,2 km ajassa 3t40min, minkä kuluessa kaksi naista pääsi livahtamaan ohitseni.

Maalivaatteen alitin 9t57min28sek startin jälkeen neljäntenä pro-naisena. Kaikista naisista olin tosin “vasta” viidenneksi nopein, kun yksi age-group sarjassa kilpaillut ehti edelle.

Tämän kesän kaksi täysmatkan triathlonia opettivat paljon ja nyt tiedän, mihin asioihin ensi talven harjoittelussa kannattaa paneutua. Seuraavan kerran kilpailen kelloa vastaan 4.9. pyöräilyn aika-ajon SM-kisoissa, missä puolustettavana on pronssi viime vuodelta. SM-mitsku antaisi aiheen avata lahjaksi saatu shampanja (kun Regensburg ei sitä hyvästä yrityksestä huolimatta antanut), joten sitä kohti – täysillä!